Rottweiler
urhea ja uskollinen vartija
Rottweiler on suosittu ja rakastettu rotu, jonka hallitseva läsnäolo herättää kunnioitusta ja ihailua. Rottweiler on hyvin komea koira, jolla on leveä, jalomuotoinen pää ja ruskeat merkit silmien yläpuolella. Erittäin hyvä fyysinen suorituskyky, tarkkaavainen älykkyys ja vankkumaton rohkeus ovat hyvä yhdistelmä. Perusluonteeltaan rottweiler on ylpeä ja varautunut, rauhallinen ja hillitty. Siksi se onkin erityisen hyvä vahtikoira, ja oikein koulutettuna ja sosiaalistettuna siitä saa myös perheelle hyvän lemmikin ja suojelijan.
Voimakas suojelija, tyynen itsevarma, älykäs ja päättäväinen koira.
Rottweiler on yksi vanhimmista koiraroduista. Rodun juuret ulottuvat aina Rooman legioonalaisia avustaneisiin mastiffeihin asti, joskin tämän historian alkuvaiheet perustuvat pikemminkin kertomuksiin kuin kirjallisiin dokumentteihin. Antiikin roomalaiset käyttivät koiriaan apuna taistelussa sekä armeijan karjan paimenina ja suojana villieläimiä vastaan. Ylitettyään Alpit roomalaiset asettuivat niille seuduille, jotka nykyään tunnetaan Sveitsinä ja Saksana. Näillä seuduilla roomalaisten mastiffit oletettavasti risteytyivät paikallisten koirien kanssa, jolloin syntyi nykyisin tuntemamme rotu.
Rottweileria käytetään edelleen paljon poliisi- ja sotilaskoirana sekä erilaisissa vartiointi- ja jäljestystehtävissä. Hyvin koulutettu rottweiler on kuuliaisen palvelijan perikuva. Se pysyy tyynen rauhallisena, kunnes ohjaaja komentaa sen töihin, välillä hankaliinkin tilanteisiin.
Oikein koulutettuna ja sosiaalistettuna rottweiler soveltuu myös perhelemmikiksi. FCI:n mukaan rottweiler onkin ”hyväluonteinen, perusolemukseltaan tyyni ja lapsirakas.” Rottweilerin omistajan täytyy olla riittävän vahva käsittelemään voimakasta eläintä, ja koiralle on tehtävä selväksi, kuka on lauman johtaja. Jämäkästä koulutuksesta palkkioksi saa lempeän, palvelualttiin ystävän, jonka majesteettinen olemus vetoaa koko perheeseen.










