Uuden pennun omistaminen

Onnittelut uuden pennun ylpeälle omistajalle! Uuden pennun tuominen kotiin on ihana kokemus. Erityinen läheinen side, jonka muodostat pentusi kanssa nyt, kestää eliniän.

Koulutat pentuasi tietenkin oikeisiin käyttäytymismalleihin, mutta ennen kaikkea tätä on tärkeää, että pentu tuntee olevansa rakastettu ja turvassa uudessa kodissaan ja ihmisten kanssa, jotka tulevat muodostamaan sen uuden perheen.


First weeks at home

Aloitamme ensin muutamilla vihjeillä, joiden avulla uusi pentusi asettuu kotiisi:

  • Tuo uusi pentu kotiin, kun siellä on rauhallista, eikä sinulla ole seuraa. Valitse myös ajanjakso, jolloin omat rutiinisi ovat normaalit. Ensimmäisen viikon aikana tutustutat sen uuteen perheeseensä ja opetat sitä luottamaan teihin.
  • Järjestä pennulle oma tila, jossa sillä on oma peti. Tämä auttaa sitä tuntemaan olonsa turvalliseksi ja se tutkii vähitellen muuta uutta ympäristöään.
  • Valvo uutta pentua jatkuvasti ja leiki sen kanssa useita kertoja päivässä. Autat vakiinnuttamaan itsesi laumanjohtajana.
  • Varmista, että pentu pääsee tekemään tarpeensa muutaman tunnin välein sekä heti syömisen, juomisen, nukkumisen ja leikkimisen jälkeen (pidä silmällä merkkejä kuten nuuskimista ja kiertelyä ympäriinsä). Älä koskaan rankaise pentua vahingoista, vaan palkitse se sen sijaan, kun se tekee tarpeensa ulos oikeaan paikkaan.

ensimmäisestä päivästä alkaen

Oikeita raaka-aineita alusta alkaen

tutustu tuotteisiimme

Pennun sosiaalistaminen

Kuten ihmisen lapset, pennut eivät synny kera sosiaalisten taitojen, joita ne tarvitsevat elääkseen perheensä kanssa olipa se koiraperhe tai ihmisperhe. Siksi on varmistettava, että pentu ei ole vain kuuliainen, vaan myös ystävällinen kaikenlaisille ihmisille ja eläimille. Seuraavassa on muutamia ehdotuksia, joiden avulla voit aloittaa.

Uusien ihmisten tapaaminen

Maailma on täynnä erilaisia yksilöitä, joten on tärkeää, että pentusi voi samaistua muihin. Palkitse se aina makupalalla, kun se käyttäytyy toivotulla tavalla.

  • Aloita esittelemällä pentusi rauhallisille ystävillesi sen omassa kotiympäristössä lyhyen aikaa kerrallaan. Pyydä heitä kyykistymään pentuasi tervehtiessä, ja anna pennun lähestyä niitä omassa tahdissaan. Tämä antaa pennulle enemmän hallinnan tunnetta.
  • Kun pentusi hallitsee “kotikäynnit”, kokeile sen viemistä puistoon tai koirapuistoon. Anna sen päättää, ketä tavata ja kuinka kauan. Et koskaan halua pakottaa lemmikkiäsi tilanteeseen, jossa se on pelokas (ja varmista tietenkin, että henkilö, jota se lähestyy, haluaa tulla tervehtimään, jotkut ihmiset pelkäävät koiria - jopa pentuja).
  • Tutustuta pentusi niin ulkonäöltään (parta, lasit), etniseltä taustaltaan kuin iältäänkin erilaisiin ihmisiin, sillä jotkut koirat saattavat kokea sinusta poikkeavat ihmiset uhkana (posteljooni kiittää sinua tästä myöhemmin).

Lasten tapaaminen

Sinulla ei pitäisi olla mitään vaikeuksia kannustaa lapsiasi leikkimään pennun kanssa. Silti sinun kannattaa valvoa sen ensimmäisiä vuorovaikutuksia lastesi kanssa. Vaikka sinulla ei olisi lapsia perheessäsi, pentujen on välttämätöntä seurustella heidän kanssaan. Jos koirat eivät ole vuorovaikutuksessa lasten kanssa varhain, ne voivat kehittää myöhemmin joskus aggressiivista käyttäytymistä heitä kohtaan. Pienet lapset, jotka juoksevat ympäriinsä ja päästävät kimeitä ääniä, voivat laukaista saalistusvietin koirilla, jotka eivät ole tottuneet heihin.

  • Lapsille tulee opettaa, että pentu ei ole lelu tai nukke, eikä sitä saa häiritä, kun se lepää tai nukkuu.
  • Ei rajua härnäämistä tai leikkiä. Hännän vetäminen ja kiusanteko saattaa johtaa huonoihin tapoihin kuten hyppimiseen tai jopa puremiseen.
  • Ole hellä. Kerro lapsille, että pennulle ei saa koskaan huutaa, vaikka se tekisi jotain pahaa. Selitä, että koirat saattavat pelästyä kovia ääniä.

Toisten koirien kanssa toimeen tuleminen

Jopa pentujen, jotka pitävät itseään lähes ihmisinä, on tärkeää oppia olemaan toisten koirien seurassa. Koirasi kohtaa toisia koiria vähintään päivittäisillä lenkeillä. Salli ystävällinen haistelu ja pienimuotoinen leikkiminen, mutta peräänny, jos koirasi vaikuttaa pelkäävän.

Muiden lemmikkien kanssa toimeen tuleminen

Pentusi ja siamilainen kissasi eivät ehkä koskaan tule olemaan parhaita ystäviä, mutta voit ainakin kannustaa niitä sietämään toisiaan. Aloita pitämällä tulokas kytkettynä ja antamalla vanhan lemmikin "vierailla" sen lähellä turvallisesti. Pidennä vähitellen vierailuja ennen kuin annat näiden kahden tavata kasvotusten.

Valvo näitä tapaamisia kunnes olet varma, että kaikki menee hyvin. Huomaa, että vaikka koirasi käyttäytyisi kuinka hyvin ja sosiaalisestikin, se todennäköisesti yrittää edelleen jahdata eläimiä, koska se haluaa leikkiä. Voit vähitellen sallia pentusi haistella pienempiä lemmikkejä, kuten hamstereita, kaneja tai marsuja, kun ne ovat vielä kopeissaan niin, että ne tuntevat olonsa turvalliseksi koko ajan.

Uusista kokemuksista selviytyminen

Kaikki, mikä pitää kova ääntä, kuten pölynimuri, auto tai pesukone, saattavat olla pelottava asia nuorelle pennulle. Välttääksesi pelottamasta sitä, esittele sille asteittain uusia kokemuksia.

Anna sen tarkastaa vaiennettu kohde itsekseen. Käynnistä sitten laite hetkeksi turvallisen välimatkan päässä koirasta, jotta se kuulee, minkälaista ääntä laite pitää. Kun olet sammuttanut laitteen, seiso edelleen sen luona kutsuen pentu luoksesi. Palkitse se. Toista tämä pitkittäen aikaa, jolloin laite pitää ääntä. Kutsu se lopulta luoksesi, kun laite on vielä päällä. Se ymmärtää lopulta, etteivät kotitalousesineet ole mikään iso ongelma.

Osallistu pentukoulutukseen lisäharjoittelun tukemiseksi, ja antamaan tukea ja neuvoja muihin sinua askarruttaviin asioihin.

Koiranpentusi eroahdistuksen lievittäminen

Useimmat pennut tottuvat uuteen elämäänsä pian sen jälkeen, kun ne ovat saapuneet uuteen perheeseen. Joillekin pennuille erossa oleminen voi kuitenkin olla hyvin huolestuttava kokemus. Seuraavassa on muutamia asioita, joita voit yrittää avuksi:

  • Ole ymmärtäväinen. Pennut, jotka kärsivät eroahdistuksesta eivät käyttäydy huonosti tai ole ilkeitä. Älä koskaan rankaise tai eristä sitä.
  • Anna pennulle turvallinen paikka. Koirakorit tai -häkit ovat hyviä antamaan pennulle kotona paikan, jossa sillä on mukavaa ja turvallista.
  • Varmista, että pentusi on saanut paljon liikuntaa. Jos se on väsynyt, se todennäköisemmin nukkuu eikä välitä, missä olet.
  • Suuntaa sen huomio muualle. Piilota makupala pennullesi löydettäväksi, tai anna sille uusi lelu ennen lähtöäsi (tee tätä myös muulloin, ettei se yhdistä näitä asioita vain lähtemiseen).
  • Älä tee lähtemisestä ja saapumisesta suurta numeroa. Älä huomioi sitä 10-15 minuuttiin ennen kuin lähdet. Jos äänenkäyttösi ja kehonkielesi viestittää, ettei tilanteessa ole mitään erikoista, ne saattavat tottua siihen.
  • Opeta sitä sietämään lähtemisesi ja saapumisesi. Anna sille makupala, ja jätä se sitten yksin kotiin pariksi minuutiksi. Se alkaa vähitellen yhdistää lähtemisesi ja hyvän käytöksen siihen, että se palkitaan. Pidennä poissaoloaikaasi asteittain, kunnes se selviytyy paremmin.

Kannattaa myös lukea

Pentu 7 min lukuaika

Pennun ruokintaopas